Pimeitä polkuja: Sanomalehtimiehen seikkailuja

Knut Karmanne • 1929

Lue selaimessasi EPUB PDF TXT

Kuvaus

Kokoelma saksalaisen lehtimiehen Kurt Müllerin seikkailuja Venäjällä ensimmäisen maailmansodan ja vallankumouksen aikoihin.

Luvuista ainakin Tiflisin kummitus ja Liikekannallepanosuunnitelma on julkaistu aikaisemmin aikakauslehdissä itsenäisinä novelleina.

Asiasanat

ensimmäinen maailmansota, jännityskirjallisuus, kummitustarinat, rajaseudut, toimittajat, vakoilukirjallisuus, Venäjän sisällissota

Aiheesta muualla

Pimeitä polkuja Kirjasammossa
Valto Sajas: Kurt Müllerin seikkailu, Kuvalehden Kertomisto, 1925/01, nro 5, s. 9–11.
Knut Harmanne: Kurt Müllerin maailmanmullistava seikkailu, Seura, 1926/10, nro 5, s. 5–8.

Aikalaisarviota

Karmanne on maailman sodan aikaisiin tapauksiin kietonut yhteen seikkailuja, joilta kumminkin suurelta osaltaan puuttuu riittävän selvä paikallis- ja aikatuntu. Koska eivät esityksen edutkaan suuresti nosta kirjan arvoa, jättää se lukijaan verraten laimean vaikutuksen. (E. F—dt: Arvosteleva kirjaluettelo, Kansanvalistus ja kirjastolehti, 1.1.1929, nro 5-6, s. 55.)

„Pimeitä polkuja” on oikea jännitys- ja seikkailukirja, joka jättää varjoon monet äitelät ulkomaalaiset seikkailukirjat. (H. L.: Kirjat ja taide: Uusia kirjoja, Etelä-Suomi, 12.3.1929, nro 30, s. 4.)

Liikoja Karmanne ei lepertele — siinä suhteessa hän myöskin kirjan tekijänä on säilyttänyt reportteri-lehtimiehen asiallisuuden. (A. E. A.: Sanomalehtimiehen seikkailuja, Rovaniemi, 14.3.1929, nro 31, s. 4.)

– – sisältää hra Karmanteen kirja todella jännittäviä asioita, vieläpä sujuvasti ja jännittävästi, tottuneen lehtimiehen kynällä kerrottuina. (O. A. K.: Kirjallisuus ja taide: Jännityskirjallisuutta, Aamulehti, 15.3.1929, nro 73, s. 7.)

Suosittelen Knut Kannanteen kirjasta jokaiselle, niin naiselle kuin miehellekin. Siitä voi varmaankin jokainen pitää. Sen sisältö on — vielä kerran toistaen — meidän kirjallisuudessamme uutta. (M. P.-W.: Kirjallisus ja taide: Mielenkiintoinen seikkailukirja, Satakunnan Kansa, 16.3.1929, nro 64, s. 7.)

Luonnollisesti on tapauksia romanttisoitu, keksittykin kai, mutta seikkailuilla on sittenkin jonkunlaisen todellisuuden tuntu, joka antaa niille erikoisen viehätyksensä. (E. P-la: Hauska seikkailukirja, Uusi Suomi, 17.3.1929, nro 75, s. 12.)

Kertomuksessa on eräänlaista mystillisen kaameuden tuntua, joka vetää puoleensa sellaistakin tai ehkä juuri sellaista, joka on jo kyllästynyt tavanomaisiin seikkailukertomusten kliheenomaisiin temppuihin. (A. P.: Taide-elämä: Uusi esikoisteos, Uusi Aura, 21.3.1929, nro 79, s. 4.)

Näin ollen ei romaania voi juuri suositella nuorisolle luettavaksi. Nuorisohan alkaa meidän päivinämme olla ilman jännityslukemiston kiihoitustakin tarpeeksi »raakaa«, ja siihen kehottavaa kirjallisuutta on meillä jo tarpeellinen määrä, ehkä liiaksikin. (E. J. M.: Kirjallisuus: „Pimeitä polkuja“, Itä-Savo, 28.3.1929, nro 36 A, s. 4.)

Knut Karmanne on kirjoittanut sikermän »Sanomalehtimiehen seikkailuja». Ne puolustavat loistavasti paikkaansa kotimaisessa seikkailukirjallisuudessamme, huolimatta siitä, että tekijä paikotellen tuntuu — parodioivan senlaatuisia tuotteita. (P. H.: Kirjat ja taide: Uusia kotimaisia novelleja, Eteenpäin, 5.4.1929, nro 39, s. 5.)

Knut Karmanteen jännitys- ja seikkailukirja »Pimeitä polkuja» on kieltämättä parhaita, mitä suomenkielellä on siltä alalta kirjoitettu, poiketen edukseen monista kotimaisista seikkailukirjoista ja vetäen hyvin vertoja vastaaville ulkolaisille tuotteille. (Y. N.: Kirjallisuus ja taide: Jännityskirjallisuutta, Helsingin Sanomat, 5.4.1929, nro 91, s. 8.)

Köyhää kotimaista jännitys- ja seikkailukirjallisuuttainme on jälleen rikastutettu yhdellä teoksella. (L. P.: Kirjallisuus ja taide, Liitto, 11.4.1929, nro 82, s. 6.)

Jo ensi yritykseltään osoittaa Knut Karmanne olevansa erityisesti huomioon otettava seikkailukirjailija. (K. R.: Kirjallisuus ja taide: Seikkailukirjallisuutta, Karjala, 21.4.1929, nro 107, s. 7.)

Knut Karmanteen seikkailukirjaa voisimme hyvällä syyllä sanoa tähänastisista onnistuneimmaksi sekä sellaisenaan reippaaksi ja lupaavaaksi aluksi kotimaisen seikkailukirjallisuuden alalla. (S. J.: Kirjallisuutta: Pimeitä polkuja, Etelä-Saimaa, 23.4.1929, nro 45, s. 4.)

Suosittelemme hänen mielenkiintoista esikoisteostaan hyvällä omallatunnolla jännityskirjallisuuden ja kotimaisen työn ystävälle. (Tiitus: Niin, se oli sitten semmoinen, Helsingin Sanomat, 3.5.1929, nro 118, s. 6.)

„Pimeiden polkujen“ erikoislaatuinen tyyli ja erikoislaatuinen aineisto heti tempaa mukaansa lukijan ja pitää hänestä lujin ottein kiinni. (Tatu Valkonen: „Pimeitä polkuja“, Iltalehti, 14.5.1929, nro 109, s. 1.)

Karmanne, joka seikkailuihin osaa punoa runoudenkin hohtoa, jopa paikoitellen pyrkii esittämään ajatuksia asioista (mikä kylläkään seikkailukertomuksissa ei ole ollenkaan välttämätöntä, joskaan ei suorastaan kiellettykään), on varmasti saanut suuren lukijakunnan, joka kaipaa jatkoa. (Olli: Jännittäviä, Uusi Suomi, 5.6.1929, nro 149, s. 8.)

Knut Karmanteen kertojalahjat ja lentävä mielikuvitus, ehkä kokemuksetkin ovat tehneet kirjasta ulkomaisiin salapoliisiromaaneihin verrattavan teoksen. (si —ki: Kirjallisuutta ja taidetta: Kotimaisia seikkailukirjoja, Keskisuomalainen, 9.7.1929, nro 153, s. 5.)

Kirjan kertomukset ovat – – erittäin jännittäviä ja mielenkiintoisia. Miksikään roskajutuiksi ei niitä sovi leimata, päinvastoin niissä esiintyvä miehinen ritarillisuus ja kunniantunto tekevät ne pohjaltaan arvokkaaksi luettavaksi. (M. N.: Mielenkiintoinen seikkailukirja, Vaasa, 29.7.1929, nro 172, s. 3.)

Tekijänoikeudet

Suoja-aika päättyi 1.1.2002, 70 vuotta tekijän kuolinvuodesta.